Musiikkiuutiset

Elton John uudella Alice In Chains Albumilla

12.08.2009

Elton John on vierailevana tähtenä syyskuussa julkaistavalla uudella Alice In Chains “Black Gives Way To Blue” albumilla. Elton John esiintyy albumin nimeä kantavassa kappaleessa, joka on koskettava tribuutti edesmenneelle Alice In Chains laulajalle Layne Stayleylle.

Alunperin Jerry Cantrell oli suunnitellut pianoraidan lisäämistä kappaleeseen, johon hänen ystävänsä oli vitsaillut: “Otetaan yhteyttä Elton Johniin”. Ensituntumalta erittäin  epätodennäköiseltä kuulostava yhdistelmä sai alkunsa tästä ja Jerry Cantrell päätyi lähettämään Alice In Chains kappaleen Elton Johnille. sir Elton oli pitänyt kappaleesta ja halusi osallistua uudella albumilla esitettävään kappaleeseen.

Lisätietoja Alice In Chainsin uuden albumin julkaisusta löytyy täältä: Black Gives Way To Blue.

Red Hot Chili Peppers palaamassa tauolta

03.08.2009

Red Hot Chili Peppers jäi noin kaksi vuotta sitten tauolle vuonna 2005 julkaistun Stadium Arcadium albumia tukevan kiertueen jälkeen. Tauon aikana bändin jäsenet ovat olleet kiireisiä omien sivuprojektiensa parissa. Syksyllä tauko on ohi ja Red Hot Chili Peppers aloittaa koko bändin voimin seuraavan albuminsa työstämisen. Chad Smithin mukaan tiedossa tulee olemaan paljon improvisointia ja jammailua, bändin jäsenten päästessä taas yhdessä työstämään uutta materiaalia. Uuden Red Hot Chili Peppers albumin julkaisuajankohdasta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Lady Gagan huikea vaatimuslista festarijärjestäjille

31.07.2009

Keskiviikkona Helsingin kulttuuritalolla esiintynyt Lady Gaga jatkaa kiertuettaan Ruotsissa. Seuraavaksi Lady Gaga esiintyy lauantaina Ruotsin Östersundissa. Konsertin järjestäjät ovat saaneet yllättävää päänvaivaa Lady Gagan 60-sivuisesta vaatimuslistasta. Lady Gaga on vaatinut mm. 28 hotellihuonetta henkilökuntansa käyttöön sekä henkilökohtaisen pukijan konserttipaikalle. Suuri vaatimuslista vaikuttaa siinä mielessä erikoiselta, että Suomen konserttiin hän ei ollut asettanut vastaavia vaatimuksia.

Anna Puun esikoisalbumi rikkoi platinarajan

29.07.2009

Suomen Idols-kilpailun myötä tunnetuksi tullut Anna Puu on myynyt heti ensimmäisellä levyllään platinaa. Artistin mukaan nimetty Anna Puu niminen albumi julkaistiin keväällä. Julkaisun jälkeen albumi on menestynyt erinomaisesti Suomen Virallisella albumilistalla.

Anna Puun C’est la vie soittoääni on ollut hyvin suosittu myös musiikkia.fi vierailijoiden keskuudessa.

Suunnittele kansi Sonata Arctican sinkulle

25.07.2009

Kotimaisen metallin kärkinimiin kuuluva Sonata Arctica on julkaisemassa uutta Flag in the Ground nimistä sinkkua, jonka yhteydessä bändi järjestää kannen suunnittelukilpailun. Voittaja ehdokas päätyy tulevan Flag in the Ground sinkun kanneksi ja lisäksi voittaja pääsee kiertueella tapaamaan Sonata Arctican jäseniä.

Sonata Arctica on julkaisemassa myös koko pitkän uuden albumin nimeltä The Days of Grays. Albumi julkaistaan syyskuun 18. päivä Nuclear Blast Recordsin kautta.